torstai 7. maaliskuuta 2013

Osa 35: Turussa 1995-2013

Esipuhe

Tämä on 35. kirjoitus, joka käsittelee lyhyesti elämässäni toteutuneita ja Raamatussa annettuja lupauksia kaikille niille, jotka panevat toivonsa Iankaikkiseen multiversumin Luojaan, YeHoWaH Elohimiin! Olen pyrkinyt karttamaan ikävien asioiden esille tuomista, enkä ole maininnut erisnimiä sellaisissa yhteyksissä. Jokaisessa työpaikassa, joissa olen työskennellyt (yhteensä yli 30:ssä) on aina ollut eräitä ihmisiä, jotka ovat menetelleet väärämielisesti työtovereitaan ja alaisiaan kohtaan, eräät heistä perin törkeästikin, mutta meillä Kristityillä on - ei vain velvollisuus, vaan - etuoikeus antaa heille heidän rikkomuksensa anteeksi ja niin olen minä myös osaltani tehnyt. En tunne kaunaa heitä kohtaan, vaan olen rukoillut, että taivaan Isä armahtaa heitä kaikkia ja johdattaa heidät tuntemaan Adonai Yeshuan, ainoan Toivomme ja Pelastajamme ja auttaa heitä löytämään täydellisen anteeksiannon synneistään uskon kautta Hänen vereensä ja ikuisen elämän Hänen yhteydessään!

Volvo Truck Ab

Tämä valtava ihme tapahtui välillä 1993-95. Toimin Dynoplast Oy:ssä teknisenä suunnittelijana (tuotteiden, muottien, jälkityölaitteiden ja mittauslaitteiden 3D-suunnittelijana) ja sihteerinä teknisten projektien seurantakokouksissa, samoin pakkaustuotteiden seurantakokouksissa. Volvo Truck Ab (Volvon kuorma-autotehdas) oli suunnitellut uudenmallisen spolarbehållaren (huuhtelunestesäiliön) ja pidimme sen tiimoilta asiantuntijakokouksen, jossa kävimme sen rakenteen läpi voidaksemme varmistua, onko sen valmistus mahdollista ja miltä osin toivomme rakenteeseen muutoksia, jotta se olisi optimaalinen tuotantoomme muottiinpuhallusmenetelmällä.

Minä epäilin suuresti, ettei tuotetta voida valmistaa muotin pohjapuoliskoissa olevan erittäin jyrkän ja suuren W-muotoisen jakotason vuoksi ja kysyin siitä mielipidettä henkilöltä, jolla oli yli 25 vuoden työkokemus tästä puhallustekniikasta. Hän vakuutti kaikkien kuullen, ettei siinä tule ilmenemään kerrassaan mitään ongelmia!
- Saimme tilauksen ja kun olin pyytänyt muottitarjouksia Saksasta kolmelta muottitoimittajalta, niin heistä vain kaksi vastasi(?) Valitsimme heistä luotettavimman toimittajan ja tilasin muotin. Muotinvalmistus alkoi.

Hätäkokous Volvolla

Se kolmas muottitoimittaja oli mennyt salaa kertomaan Volvon johdolle, ettei tilaamallamme muotilla voi valmistaa sellaista tuotetta ja siksi he eivät sitä edes meille tarjonneet! Volvon johto huolestui ja kutsui meidät välittömästi hätäkokoukseen Göteborgiin, jonne minä ja lähin esimieheni lensimme välittömästi. Vasta siellä saimme tietää yllä mainitun asian. Muottivalmistaja oli esittänyt sellaisen kohdan tuotteesta (ei kyseistä W-kohtaa) muka esteeksi valmistaa, jossa ei todellakaan ollut mitään ongelmia.

Vakuutin Volvon johdolle  tutkineemme projektin läpikotaisin ja tulleemme varmoiksi siitä, että tuote voidaan valmistaa. Kun kerroin heille, ettei ko. muottitoimittaja ollut kertonut meille mitään ja että sellainen toiminta mennä ’selän takana’ heittämään lokaa ei ole sopivaa, niin he olivat asiasta samaa mieltä. Kun vakuutin heille, että käymme heidät vakuuttaaksemme heti projektin vielä uudelleen pienimpiä yksityiskohtiakin myöten läpi ja vahvistan tuloksen heille 2 pv:n kuluessa, niin he rauhoittuivat ja luottivat sanaani. Niin myös teimme, raportoin ja projekti eteni.

Fysiikan lain vastaista!

Kun muotti sitten tuli meille ja koeajoimme sitä, niin kävi juuri niin, kuin olin ensi kokouksessa pelännyt: Se W-muotoinen pohja esti tuotteen valmistuksen! Silloin tajusin, että ellen nyt saa yliluonnollista apua Adonai Yeshualta, niin vain minä tulisin saamaan potkut, vaikka olin syytön ja Dynoplast Oy menettää parhaimman teknisen asiakkaansa! Menin huoneeseeni, suljin oven jälkeeni, kumarruin rukoukseen otsa lattiaa vasten ja pyysin suuressa hädässä apua taivaan Isältä Yeshuan Nimeen. Kiitin ja sanoin aamen. Jos apua ei tulisi, niin Volvon kuorma-autojen valmistus olisi pysähtynyt viikoiksi ja moni johdon henkilöistä siellä olisi saanut potkut! Seurauksena olisi ollut myös talouskatastrofi heille ja Dynoplastille, tämän joutuessa itse maksamaan huippukalliin muotin ja olisimme varmasti menettäneet tärkeimmän teknisten tuotteiden asiakkaamme!

Sen jälkeen se mies, joka erehtyi luulemaan sen W-muodon onnistumista, koputti oveani ja sanoi: ”Hei Lefa, kokeilin huvikseni tökkäistä kädelläni sitä lähes sulaa muoviletkua (parisonia) sen W-muodon kohdalta juuri ennen muotin sulkeutumista ja silloin tuote muotoutui täysin!" Tajusin saaneeni rukousvastauksen ja sanoin miehelle: ”Älä koskaan työnnä muotin väliin kättäsi, sillä jos et ehdi vetää sitä ajoissa pois, niin muotti murskaa sen kokonaan! Kiitos kuitenkin hyvästä vihjeestä. Rakenna juuri sille kohtaa muottia sen molemmin puolin pneumaattinen sylinteri ja ajasta timerillä niitä puhaltamaan ilmaa juuri ennen muotin sulkeutumista!"  

Menin kertomaan uudesta käänteestä tekniselle johtajalle ja kerroin, mitä pyysin tehtäväksi ongelman poistamiseksi. Hän sanoi: ”Ei me aleta hassuttelemaan! Sehän on fysiikan lain vastaista, sillä ilmasuihku jäähdyttää liikaa parisonia ja tuote ei voi muotoutua!”*) Vastasin ystävällisesti: ”Sylinterien asennus on jo aloitettu ja testaus kestää vain 2 h. Mieti mitä menetämme, jos teemme testin ja mitä menetämme jos emme tee?” Silloin hän suostui testin tekoon ja tuotteen valmistus onnistui testissä ja siitä eteenkin päin. Tahkosimme tuotteella rahaa noin 15 vuoden ajan ja saimme sen lisäksi hyviä ja vaikeita uusia tuotteita Volvolta valmistukseemme ja heidän suosituksilla myös ranskalaiselta Renault kuorma-autotehtaalta! HalleluYah!
- Luuk. 18:27 Mutta Yeshua sanoi: "Mikä ihmisille on mahdotonta, se on Elohimille mahdollista.”

*) Esimies oli kyllä sikäli oikeassa, että jos parison olisi ollut normaali kokoinen eli paksuudeltaan vain max 10 mm, niin se olisi jäähtynyt liikaa, mutta sepä olikin yli 15 mm paksuinen juuri siinä kohden, ennen kuin se alkoi ohentua muottiinpuhallettaessa muotin jo sulkeuduttua. Juuri siksi se ei onneksi ehtinyt jäähtyä ennen muotoutumistaan muotissa. Todella valtava rukousvastaus! HalleluYah!
  
Renaultin tuote

Saimme Renaultilta tilauksen erittäin vaikeasta huuhtelunestesäiliöstä. Mallinsin sen 3D-malliksi Catialla ja samoin sen teleskooppirakenteisen täyttökaulan Renaultilta saamiemme mallien mukaisiksi. Ideoin erikoisratkaisun niiden yhteen liittämiseksi ja säiliöön kiinnittämiseksi. Olimme jo tilanneet täyttökaulan 3 painevalumuottia (mutta niiden valmistusta ei oltu vielä aloitettu) ja olin esimieheni kanssa Ranskan Lyonissa tuotepalaverissa. Siellä he antoivat vasta silloin meille loput tuotespesifikaatioista, joista ilmeni: ”Täyttökaulan pitää kestää taivutusta 5 kp voimalla ja pysyä kiinni säiliössä, kun se on avattuna äärimmilleen!” Sanoin järkyttyneenä esimiehelleni: ”Se ei ikinä kestä sellaista taivutusta, vaan korkeintaan 2½ kp! Kerro heti tämä heille ja peruuta painevalumuottien tilaus välittömästi!”

Hän ei kertonut sitä heille, eikä peruuttanut muottien tilausta, vaan sanoi, että minun olisi pitänyt etukäteen tietää, että millaisella voimalla kaulaa tullaan testaamaan(?) Minä en saanut sooloilla, vaikka olisin pystynyt asian Lyonissa paljastamaan. Vain vaivoin vaikenin, vaikka ranskalaiset jo odottivat kommenttiani. Olin näet varma siitä, että jos olisin varoittanut heitä, niin esimieheni olisi järkännyt minulle potkut välittömästi!

Kun olimme saaneet täyttökaulan osat ja asentaneet ne säiliöön, niin teimme taivutustestin. Kun kaulaa taivutettiin 2,6 kp voimalla, niin se irtosi säiliöstä. Silloin esimieheni sanoi: ”Selvä suunnittelijan virhe!” Tiesin tämän etukäteen ja olin jo kertonut muille työtovereilleni Dynoplast Oy:ssä maininnastani esimiehelleni Lyonin kokouksen aikana. Kuitenkin minut olisi leimattu syylliseksi ja olisin saanut potkut, ellei Adonai Yeshua olisi taas vastannut hätärukoukseeni! Voi miten kiitollinen olenkaan Hänelle myös tätä muistellessani! HalleluYah!

Juuri ennen kuin ehdimme laatia testiraportin ja meilata sen Renaultille, saimme yllättäen (rukousvastauksena) meilin Renaultin yhteyshenkilöltä: ”Laittakaa heti se täyttökaulaprojekti jäihin, sillä olemme olleet koolla isolla joukolla ja tutkineet sen rakennetta, kun se on avattuna, autoon asennettuna. Tiimin päätös oli, että täyttökaula tulee liian paljon ulos autosta ja se on ulkonäöltään liian suuri, samoin poikkileikkaukseltaan. Lähetämme ohessa uuden mallin, jonka pohjalta pyydämme teitä nopeasti suunnittelemaan täysin uuden ja erilaisen!” Renault maksoi ne 3 painevalumuottia, joilla ei koskaan tehty sarjatuotteita, samoin ne uudet 3 muottia uudelle teleskooppirakenteiselle täyttökaulalle, jonka suunnittelin tuotantoystävälliseksi ja jotka tilasimme. Sen kiinnityksen säiliöön ratkaisin eri tavalla ja silloin se kesti taivutustestinkin! Adonai Yeshua auttoi jälleen ”just in time!”

Erosin firmasta

Siihen aikaan, kun firman uusi omistaja vaati mahdottoman hyvää nettotulosta kvartaaleittain ja koska siihen ei ylletty, kävi firman ulko-ovi taajaan ja (tosi säälittävää kyllä) moni ylemmistä toimihenkilöistä joutui lähtemään talosta lyhyellä varoitusajalla (pari heistä 48 h kuluessa). Silloin vitsailin eräille työkavereilleni, että minua ei kukaan ihminen saa lähtemään tästä talosta, vaan olen viimeisenä seisova sen savuavilla raunioilla J Olin näet huomannut, miten Adonai Yeshua päästi minut monesta muustakin 'pälkähästä' noiden vuosien aikana, kuin mistä olen kirjoituksissani kertonut! Firman myynnistä Promens AS:lle oli jo sovittu ja kuten aiemmin kerroin oli terveyteni huonontunut siinä määrin, että oli tullut aika irtisanoutua ennenaikaisesti. Kerroin siitä esimiehelleni jo 6 kk etukäteen, että hänellä olisi riittävästi aikaa etsiä seuraaja ja minä ehtisin opastaa tätä projekteihin. Työni firmassa päättyi 30.9.2007 ja ehdin olla firmassa 17 v 2 kk. Pari seuraavaa vuotta meni levätessä ja stressistä toipuessa. Lepoa tarvitsen toki edelleen ja olen löytänyt sen Adonai Yeshuassa!

Sydänongelmia

Sain seulontamenetelmällä kutsun 55-60 vuotiaista Turun seudun miehistä ilmaisiin terveystarkastuksiin. Siellä ihmeteltiin harvinaisen matalaa verenpainettani: 100/60 ja hidasta leposykettäni: 46 krt/s(?) Syy paljastui sydämen ultraäänitutkimuksissa: Sydämessä 1-2 asteen vuoto aorttan alla, vasemman kammion mitraaliläpässä! Sain ohjeeksi varata uuden tutkimusajan vuoden 2013 syksyllä vuoden 2014 kevääksi. Tällöin tajusin, miten tärkeää oli irtisanoutua ja alkaa ottaa elämä levon kannalta kaiken stressin jälkeen!

Lisäksi minulla oli ollut vuosia ja yhä on keuhkoissa rappeuma. En ole koskaan tupakoinut, mutta olen ollut sellaisissa töissä, joissa olen pitkäaikaisesti joutunut altistumaan esim. dieselkaasuille ja erilaisille teollisuuspölyille, myös lyhytaikaisesti jopa trikloorietyleenille ja rikkihappokaasulle. Sen seurauksena minulla on alentunut hapensaantikyky ja lieväkeuhkoahtauma, mitkä ilmenevät usein erilaisina hengitysvaikeuksina. Voin kuitenkin elää nämä harvat jäljellä olevat elämäni vuodet näiden terveysongelmieni kanssa ja olen kaikesta ainoastaan kiitollinen rakkaalle Vapahtajalleni ja taivaalliselle Isälleni, sillä kun olen kärsimyksissä ja sairauksien kautta kiusattuna, niin pystyn paremmin ymmärtämään, tuntemaan myötätuntoa ja auttamaan muita ahdingossa olevia, kuten on kirjoitettu: Hebr. 2:18 "Sillä sen tähden, että hän (Yeshua) itse on kärsinyt ja ollut kiusattu, voi hän kiusattuja auttaa."

Hengellistä työtä

Olen voimieni mukaan pyrkinyt nämä viime vuodet olemaan hyödyksi uskoville heidän uskonelämänsä syventämiseksi ja kaikille, joita on kiinnostanut etsiä elämälleen todellista tarkoitusta, jonka voimme löytää vain uskomalla siihen ihanaan pelastussanomaan, jonka Korkeimman Poika Yeshua HaMashiach alkuaan julisti ja antoi sen julistamisen tehtäväksi valituille apostoleilleen, jotka kaikki olivat juutalaisia. Olen pitänyt säännöllisesti hengellisiä tilaisuuksia täällä Turussa. Aluksi Asesepänkadun varrella, Turun Seudun Invalideilta vuokraamassani 50 hengen salissa ja kun osallistujia oli vain kourallinen, niin näin viisaimmaksi alkaa pitää tilaisuuksia pienessä 38 m2 kaksiossani. Tällöin myös kulut ovat pienemmät. Olen kastanut apostolisella upotuskasteella useita uskovia ja uskoon tulleita miehiä ja naisia viime aikoina. Adonai Yeshua täyttäköön pian heidät kaikki Pyhällä Hengellä ja tulella apostolien opetusten mukaisesti! HalleluYah! Aamen.

Tähän päätän tämän kirjoitussarjani ja toivotan sen lukijoille Korkeimman siunausta! 
(Jos saan lisää elinvuosia, niin kenties palaan täydentämään tätä blogia parin vuoden päästä, jos Yeshua niin johdattaa?)

Nyt on teillä muilla vuoro jakaa ’hengellistä hyvää’, 
joten olkaapa hyvät J 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti