lauantai 22. joulukuuta 2012
Osa 14: Lasten usko on aitoa!
perjantai 21. joulukuuta 2012
Osa 13: Ihmeitä EV73:n aikana
tiistai 18. joulukuuta 2012
Osa 12: Yöllinen hyökkäys alkuvuonna 1973
Jaak. 4:7 Olkaa siis Elohimille alamaiset; mutta vastustakaa perkelettä, niin se teistä pakenee.
Viimeisillä voimillani huusin: ”Väisty per*kele Jeesuksen Nimessä!” Sain sellaiset voimat, että heitin sen olennon sieltä katonrajassa olevalta makuulaverilta alas, niin että mätkähti ja kuulin sen pakenevan ja menevän seinän läpi polttoöljyvaraston suuntaan niin, että kova rapina seinästä vain kuului, kun se meni seinän läpi! Nousin välittömästi ylös ja menin nopeasti alas laverilta ja avasin oven siitä huvilan päädystä, minne karkulainen lähti. Oli satanut uutta lunta, eikä mitään jälkiä näkynyt lumessa. Näin kirkkaan tähtitaivaan ja siellä merkillisen hopeanhohtoisen, loistavan, suoran valovanan nousevan ylös taivaanrannalle huvilasta ylös ja poispäin ja kaartuvan ylös taivaalle ja siellä kaukana laskeutuvan alas horisonttiin, jonne se lopulta katosi(?) Silloin tuli mieleeni jae Jov 41:23 Sen jäljessä polku loistaa, syvyydellä on kuin hopeahapset.
– Vaikka tuossa jakeessa puhutaan allegorisesti Leviathanista eli krokodiilista, niin sillä tarkoitetaan per*kelettä. Eipä todellakaan jäänyt epäselväksi se, että kuka minut yritti kuristaa sinä yönä! Allegorisella Raamatuntulkinnalla ymmärrän vertauskuvallista tulkintaa, mutta sen lisäksi tässä tapauksessa soveltuvin osin myös ihan kirjaimellista tulkintaa.
perjantai 14. joulukuuta 2012
Osa 11: Ihmeitä alkuvuonna 1973
maanantai 10. joulukuuta 2012
Osa 10: Ihmeitä loppuvuonna 1972
Evankelioimista syysiltana
Stadissa, Rautatieaseman edustalla Postitalon puolella
Olin luvannut Herralle todistaa hänestä Stadin
kadulla kiitollisuuden osoitukseksi siitä, että hän oli antanut minulle kuusi
(6) suurta rukousvastausta samana päivänä.
Siksi menin töiden jälkeen myöhään illalla evankelioimaan otsikon mukaiseen
paikkaan. Olin sitä ennen rukoillut vierain kielin voimaa ja johdatusta
reissulle, sillä jokainen evankelioimismatka on suuri hengellinen taistelu
pimeyden henkivaltoja vastaan.
Pyhä Henki johdatti minut erään kivireunan
vieressä yksinään istuvan surullisen, noin 70-vuotiaan harmaahiuksisen naisen
luo. Ymmärsin jo ennen puheen alkamista, että hän oli alkoholisoitunut.
Kun puhuttelin häntä ystävällisesti, huomasin arvioineeni oikein. Hän kertoi olleensa
koditon jo muutaman vuoden. Alkoholi oli syynä hänen kurjuuteensa. Hän oli
pukeutunut likaisiin riepuihin.
Istahdin hänen viereensä ja kerroin olevani kristitty ja että Jumala rakastaa
häntä yhtä paljon kuin muitakin ihmisiä, koska me kaikki olemme syntisiä hänen
silmissään. Käytän naisesta nimeä Leila. Pyysin Leilaa kertomaan elämästään.
Hän alkoi kertoa teini-iästään. Hän oli syntynyt Stadissa ja oli noin
15-vuotiaana mennyt muutaman samanikäisen friidun ja kundin kanssa Sipooseen
bailuihin. He saunoivat yhdessä ja kittasivat olutta sen verran, että tulivat
humalaan.
Keskiyön aikaan, kun muut nuoret alkoivat harrastaa seksiä, Leila päätti mennä
pienelle kävelylle metsään. Hänellä oli vain yöpuku yllään. Hän käveli jonkin
aikaa pitkin erilaisia polkuja ja huomasi lopulta eksyneensä.
Silloin häntä alkoi paleltaa ja pelottaa. Hän päätti rukoilla apua ylhäältä: ”Oi rakas Jumala, olen eksynyt. Auta minua löytämään
yösija, sillä palelen täällä metsän keskellä.”
Yhtäkkiä hän näki miten eräälle polulle hänen
edessään alkoi loistaa valoa, vaikka tuuhea metsä oli muuten pimeä. Hän päätti
mennä sille polulle. Polkua ikään kuin valaistiin sitä mukaa kuin hän käveli
sitä.
Ei kauaakaan, niin polku johdatti hänet metsän keskellä olevaan puutaloon,
jonka ikkunasta loisti valoa. Hän rohkaisi mielensä ja koputti talon ulko-ovea.
Iäkäs naishenkilö, Irma, avasi oven ja sanoi ystävällinen sävy äänessään: ”Voi tyttö parka.
Sinähän palelet. Tule sisälle lämmittelemään.”
Leila meni sisälle ja
kertoi eksyneensä metsässä. Irma keitti hänelle kahvia ja sijasi hänelle
vierasvuoteen. Irma kyseli samalla, että miten Leila oli eksynyt metsään. Leila
ei tiennyt paikkaa, jonne hänen ystävänsä olivat hänet autolla vieneet. Kun hän
kuvaili taloa, arvasi Irma, mikä talo oli kyseessä.
Kun Leila nukahti lämpimään vuoteeseen, hän näki
satumaisen kauniin unen. Unessa hän oli eksynyt metsään. Rukoiltuaan hänen
eteensä ilmestyi kultainen tie ja kaksi enkeliä, jotka pyysivät häntä kulkemaan
kanssaan tuota tietä.
Leila lähti heidän mukaansa ja saapui paratiisiin. Siellä hän näki satumaisen
kauniita hedelmäpuita, ruusupensaita ja kukkia kultaisen tien molemmin puolin
ja ihasteli näkemäänsä. Kaikkein eniten häntä kiehtoi kaunis kultainen kruunu,
johon oli upotettu erivärisiä upeita jalokiviä.
Tuo kruunu oli ilmassa hänen päänsä korkeudella. Se pyöri ja loisti kirkasta
valoa. Leila kysyi enkeleiltä: ”Kenen tuo upea
kruunu on?” Enkeli vastasi: ”Se on elämän kruunu, jonka jokainen Jeesukseen uskova
saa, jos hän säilyttää uskonsa loppuun asti.”
Leila ajatteli, että heti kun enkelien silmä
välttää, hän nappaa tuon kruunun ja kätkee sen helmoihinsa. Sellaista hetkeä ei
tullut, vaan Leila heräsi. Aamun tullen Irma saattoi Leilan takaisin siihen
taloon, jossa hänen kaverinsa olivat jo kaivanneetkin häntä.
- - -
Lauloin koko laulun monine säkeistöineen ja huomasin Leilan silmistä kyynelten virtaavan. Leila sanoi: ”Kyllä Jumala on todella paljon rakastanut maailmaa, kun hän uhrasi ainokaisen Poikansa meidän kurjien syntisten tähden.” Leila sanoi sen itkien ja purskahti itkuun.
Vasta silloin huomasin, että ympärillemme oli kerääntynyt suuri joukko laitapuolen miehiä seisoen etäällä. He tuijottivat minua ihmetellen. Yksi heistä sanoi: ”Huomaatteko kaverit, miten tuon nuorukaisen kasvoista loistaa valo. Hän on varmaan enkeli.”
Kerroin heille, että olen ihan tavallinen syntinen ihminen kuten hekin, mutta että Jeesus asuu sydämessäni ja hänen kirkkauttaan loistaa kasvoistani. Silloin he uskalsivat tulla lähemmäksi ja jatkoin todistamistani. Rukoilin Leilan ja muidenkin halukkaiden puolesta.
Asuin siihen aikaan Jeesus-kommuunissa keskikaupungilla 6 muun nuoren uskonveljen kanssa. Sinne ei saanut viedä yöksi ketään. Se oli sääntönä kaikille. Siksi sanoin Leilalle, että rukoilen hänen puolestaan. Profetoin hänelle: ”Rakas ihmislapsi, kestä vielä lyhyt aika ja säilytä uskosi, sillä Vapahtaja tulee pian noutamaan sinut pois tästä kärsimysten maasta.”
Lauloin Leilalle seuraavan laulun, jossa kerrotaan siitä elämänkruunusta, josta hän oli nähnyt unta 15-vuotiaana ja kerroin tuon kruunun odottavan häntä siellä paratiisissa, jos hän sinnittelee uskossa loppuun asti:
https://www.youtube.com/watch?v=5j9kWu6-Pt0
Kerroin tämän tosikertomuksen innoittaakseni kaikkia kristittyjä katuevankeliointiin ja yleensäkin evankelioimiseen kasvoista kasvoihin Pyhän Hengen johdossa. Silloin he saavat kokea yliluonnollisia ja unohtumattomia taivashetkiä ja lisäksi kuunnella ihmeellisiä ihmiskohtaloita, joissa Kaikkivaltiaan armollinen käsi on ollut voimallisesti mukana.
- - -
Nyt siirryn edellisessä kirjoituksessani lupaamaan aiheeseen
Esipuhe
perjantai 7. joulukuuta 2012
Osa 9: Suuria ihmeitä syksyllä 1972
Ennen varsinaista asiaa - Minut yritettiin tappaa kolmesti
Olin Vuoden 1972 loppukesällä, lauantai-iltana EV-kokouksessa Siionseurakunnassa (Vapaa helluntai-srk Stadissa). Kokouksen loputtua ja useimpien ihmisten jo poistuttua tuli eteeni kaunis, siveästi pukeutunut noin 30-vuotias nainen. Hänellä oli nilkkoihin asti ulottuva sievä hame ja hiustensa peittona soma huivi. En ollut nähnyt häntä srk:ssa aiemmin.
Hän tuli aivan eteeni, kohotti oikean kätensä taivasta kohti ja sanoi: "Näin sanoo Israelin Pyhä: 'Älä jää tänä iltana kenenkään ihmisen kanssa olemaan kahden kesken. Tämä on vakava varoitus!' " Hänen profetoidessaan tunsin Pyhän Hengen väreilyn koko kehossani vahvistuksena sen aitoudesta. Vastasin naiselle: "Tunsin Pyhän Hengen vahvistavan profetiasi. Kiitos että toit sen!"
Kun meitä oli jäänyt jäljelle vain muutama nuori, 4..6 naista, vahtimestari Hätönen ja minä, niin naiset pyysivät saada jatkamaan yöllä rukousta nuorisoherätyksen puolesta ja pyysivät minuakin jäämään temppeliin. Hätönen sanoi: "Saatte jäädä, jos sä Leif tarkastat temppelistä poistuessanne rukouskammiot ja vessat, ettei niihin ole ketään piiloutunut ja varmistat lähtiessäsi, että ulko-ovi loksahtaa lukkoon ja sammutat kaikki valot." Lupasin sen hänelle.
Kun jäljelle oli jäänyt vain nuo nuoret naiset ja minä ja olimme juui aloittaneet rukous- ja palvontasession polvistuneina alttarille, niin temppeliin oli tullut sisälle ulko-ovesta muuan isokokoinen mies muiden poistuessa. Hän tuli suoraan luokseni ja ehdotti: "Kuules poika, mennään kahdestaan rukouskammioon rukoilemaan." Silloin muistin naisen profetian sisältämän varoituksen ja sanoin, että tänä yönä me kaikki rukoilemme vain tässä alttarilla.
Niin me teimme ja naiset lauloivat vierain kielin. Mieskin polvistui viereeni alttarille. Yhtäkkiä hän pomppasi pystyyn. Kun nousin seisomaan, häntarttui minua kurkusta ja huusi: "Nyt mä tapan sut!" Vaikka en kyennyt hengittämään, niin rukoilin Yeshuan veren suojelua ja voimaa. Yhtäkkiä miehen kädet irtosivat kurkustani ja roikkuivat velttoina! Mies sanoi: "Mitä ihmettä tapahtui?"
Vastasin: "Ei mitään erikoista, polvistutaan alttarille jatkamaan rukouksia." Niin teimme. Naiset jatkoivat ylistystä. Vähän ajan kuluttua mies pomppasi taas seisaalleen ja kun nousin ylös, hän sanoi: "Nyt mä tapan sut nyrkeillä!" Kätkeydyin heti rukouksin Yeshuan veren suojaan, rukoilin sydämessäni ja suljin silmäni. Kun avasin ne, näin ison nyrkiniskun lähestyvän nenääni.
Juuri kun se oli osumaisillaan, se ikään kuin vääntyi sivulle osumatta lainkaan minuun. Mies jakoi iskusarjoja tiuhaan tahtiin, mutta kaikki iskut menivät ohitse. Ne ikäänkuin kimposivat näkymättömästä esteestä sivuilleni. Näin miten hiki virtasi miehen otsalta ja taas hän kysyi: "Mitä ihmettä tässä tapahtui?" Vastasin, ettei mitään erikoista ja kehotin jatkamaan rukouksia. Polvistuimme jälleen.
Ei aikaakaan, kun mies pomppasi kolmannen kerran seisaalleen ja hyppäsi puhujankorokkeelle. Sitten hän alkoi hakata nyrkeillä pianoa kuin sekopää. Sieltä hän loikkasi alas eteeni ja huusi: "Nyt mä tapan sut!" Nostin käteni taivasta kohti ja aloin kiittää Yeshuan veren voimasta. Näin miten mies yritti lähesyä minua ja käydä minuun käsiksi, mutta näkymätön seinä esti häntä pääsemästi metriä lähemmäksi minua.
Hän kiersi minua 360 astetta ympäriä pääsemättä lähelleni. Näin miten hänen silmistään katsoi kuin itse Sa*tana minua ja kiroillen hän huusi: "Sinussa on jokin korkeampi voima, joka estää minua tekemästä sulle mitään!" Sitten hän poistui kiroillen temppelistä ja potkaisi lasista ulko-ovea mennessään. Onneksi se ei särkynyt.
Lopetimme pian tuon jälkeen rukous- ja palvonta sessiot. Tarkastin kaikki rukouskammiot ja vessat, sammutin kaikki valot ja varmistin sen, että ulko-ovi oli loksahtanut lukkoon. Myöhemmin sain kuulla, että tuo mies oli entinen narkkari, oli tullut uskoon ja vapautunut huumekahleista. Sitten hän oli langennut huumeisiin ja 7 entistä pahempaa riivaajaa oli tullut asumaan häneen! 😢
Matkalla sinne Liisa puhui minulle bussissa: ”Hei Lefa, merkillistä, että olen kuullut vauvojen itkua koko ajan bussissa ollessamme, eikä täällä ole yhtään vauvaa. Mistä se johtuu?” Vastasin: ”Olet kuullut Hengen korvilla pelastusta vailla olevien ihmisten hätähuutoja. Heissä asuva Luojan antama henki vaikeroi.”
Tultuamme Jeesus-talolle, oli se ihme kyllä pimeänä ja vailla ihmisiä. Kuljimme talon ympäri rukoillen ja siunaten sitä Herran käyttöön. Sieltä pysäkille palattuamme paljastui se vauvojen itku. Näin kolmen nuoren tytön, iältään noin 13-15-vuotiaita seisovan vastakkaisella pysäkillä ja kolmen nuorukaisen iältään hieman alle 20-vuotiaita yrittämässä iskeä noita alaikäisiä tyttöjä.
Herra sanoi: ”Mene tyttöjen luo ja julista heille evankeliumia!” Tein niin ja tytöt halusivatkin kuunnella minua. Liisa rukoili koko ajan hiljaa vieressäni. Nuorukaisia otti aivoon se, että tulin ’pilaamaan’ heidän pahat suunnitelmansa. Herra avusti meitä niin, että ikään kuin ’sattumalta’ erään tytön isoveli ajoi autollaan ohitse ja otti siskonsa mukaan.
Jäljelle jääneistä myös toisen tytön nouti ikään kuin ’sattumalta’ hänen isänsä henkilöautolla. Kolmas tyttö tuli pyynnöstäni minun ja Liisan mukaan bussiin ja jatkoimme keskustelua Hesan keskustaan asti. Ne nuoret miehet jäivät 'lehdellä' soittelemaan. Tuo kolmas tyttö sanoi ymmärtävänsä, että Herra oli tuossa hankkeessa mukana ja sitäpaitsi hän asuikin Hesan keskustassa!
Siellä näimme, että meidän tulee kulkea rautatietä myöten Tennispalatsin suuntaan. Rautatie oli katujen syvennyksessä ja hyvin pimeä tuohon öiseen aikaan. Kun olimme kävelleet sitä reilun 100 m koin, miten valtava Pyhän Hengen voima laskeutui ylleni ja jokainen soluni oli kova kuin kivi! Sanoin Liisalle: ”Herra täytti minut niin valtavalla voimalla, että vaikka eteemme tulisi kivi tai paholainen, niin kävelemme sen läpi!”
Sitten alkoi voimakas taistelu hengessä, jota kesti muutaman minuutin ja saimme voiton. Tuli syvä rauha ja saavuimme ylikulkusillan alle, jossa ei nähnyt lainkaan eteensä. Ollessamme aivan sillan alla sanoi Herra: ”Pysähdy!” Pysähdyin ja sanoin Liisalle, että Herra käski pysähtyä. Sitten Herra sanoi: ”Kävele vasemmalle puolelle aivan pilarien väliin!”
Kerroin Liisalle, mitä Herra sanoi ja kävelin sinne. Kun silmäni hieman tottuivat pimeyteen, niin sanoin Herralle: ”Herra, täällä on vain iso kasa roskia!” Herra sanoi: ”Kaiva niitä!” Kaivoin oikealla kädellä ja tunsin jotakin lämmintä. Kun tunnustelin, niin huomasin käteni alla nuoren naisen kasvot.
Sanoin Liisalle ja Herralle: ”Voi, voi, tässä vieressä ison roskakasan alla nukkuu nuori mies! Voi rakas Jumala, mitä ihmettä heille on tapahtunut, kun he joutuvat nukkumaan viileässä yössä jätteiden alla?” Herra sanoi: ”Laske toinen kätesi naisen ja toinen kätesi miehen kasvojen päälle ja profetoi sanoen: ’Rakkaat lapseni, olen nähnyt teidän ahdinkonne ja tahdon vahvistaa teitä. Kestäkää vielä hetkinen, niin minä noudan teidät luokseni!’ ”
Olin valtavassa voimakentässä, kun profetoin heille sanoen nuo sanat. Voima tuli kuin väkevä virta ylhäältä pään läpi sisälleni ja jakautui kumpaakin kättä myöten, virraten noiden nuorten ihmisten päihin ja kehoon. Ymmärsin paremmin kuin koskaan, miten valtava rakkaus Herralla on erityisesti suuressa ahdingossa olevia ihmisiä kohtaan. En voinut kuin itkeä tuon rakkauden edessä. Kumpikaan heistä ei herännyt koko sinä aikana.
Hetken kuluttua Herra sanoi: ”Riittää jo, jatkakaa matkaa!” Jatkaessamme matkaa tapahtui lisää ihmeitä. Veimme hengellisen avun yli 20 vuotta vartiotornilaisten opettajana toimineelle noin 55-vuotiaalle miehelle. Hän oli koditon, alkoholisoitunut ja hänet oli erotetettu srk:sta. Hän oli jo täysin rappioalla ja veimme hänelle profetian. Kerron siitä lähemmin ehkä joskus toiste.
Pian ihmisiä alkoi tulla luoksemme yksittäin ja kaksittain. Teimme Jovin kanssa niin, että vuorotellen toinen rukoili hiljaa sydämessään ja toinen todisti. Ihmiset alkoivat itkeä ja kiittivät meitä kyyneleet silmissä siitä avusta, jota veimme heille Raamatunjakeiden muodossa. Olimme kuin kaksi lääkäriä tai vähintääkin psykiatria iltavuorossa potilasvastaanotolla :)
Hänen silmiensä pupillit olivat hyvin laajentuneet ja silmät aivan sameanvihreät. Hän kertoi olevansa ateisti ja että hänen vanhempansa ovat kommunisteja. Hän sanoi ottaneensa sen vuoksi ison annoksen huumetta, että voisi kivuttomasti juuri tuona yönä hirttäytyä köyteen, jonka oli aiemmin kiinnittänyt erään sukulaisensa puuliiterin taakse ja oli kuulemma nyt sinne matkallakin. Hän ihmetteli sitä, että miksi kaksi uskista juuri tänä iltana alkoi jutella hänen kanssaan?
Kun hän kolmannen kerran aikoi lähteä, niin tarrasin hänen käteensä, enkä laskenut häntä menemään, vaikka hän rimpuili vastaan. Sanoin hänelle: ”Salli meidän nyt rukoilla puolestasi tämän viimeisen kerran ja sitten saat mennä!” Ilkka suostui vastahakoisesti siihen. Rukoilin hiljaa sydämessäni sanoen: ”Herra Jeesus! En voi tehdä enempää Ilkan puolesta. Jos todella tahdot pelastaa hänet, niin ilmesty hänelle!”
Hän itki vuolaasti ehkä noin 15 min ja tunsimme Jov’in kanssa valtavan Pyhän Hengen rakkauden voiman olevan läsnä ja tiesimme Herran kohdanneen Ilkkaa. HalleluYah! Kun Ilkka oli itkunsa itkenyt, hän ponkaisi pystyyn täynnä tulta ja tappuraa ja huusi ihan täydessä ymmärryksessään: ”Nyt minä tiedän, että Jeesus elää! Menen heti kertomaan kaikille narkkarikavereille, että elämällä on todellakin tarkoitus!”
Ilkka kertoi, että meidän rukoillessamme hän näki ensin silmiä häikäisevän pyhimyskehän eli gloorian ilmestyvän takissani olevan ison ristin ympärille ja se pyöri vinhaa vauhtia. Sitten hän kuuli humahduksen päänsä yläpuolelta ja kun hän katsoi ylös, niin koko talo häipyi ja hän näki kuinka useita taivaita avattiin kuin verhoja avaten ja viimeisten verhojen avauduttua laskettiin taivaasta hänen eteensä kultaiset portaat.
Kun hän katsoi niiden yläpäähän, näki hän siellä valkoisen valtaistuimen, jossa Jeesus istui ja Jeesus huusi taivasten läpi kutsuen häntä nimeltä! Hän ei voinut vastustaa tuota Jeesuksen täynnä rakkautta olevaa kutsuhuutoa, vaan kaatui mahalleen sementtipaadelle ja itki ilosta.
Hän yski, yski ja yski. Sitten hän sanoi: ”Olen tupakoinut jo vuosien ajan, mutta nyt minä tiedän, ettei tupakka sovi minulle!” Hän rutisti tupakan ja lähes täyden röökiaskinsa ja heitti ne roskikseen. Sillä tavalla Herra vapautti Ilkan myös tupakasta kerta heitolla J
tiistai 4. joulukuuta 2012
Osa 8: Lisää ihmeitä kesällä 1972
Kerron ne sellaisia ihmisiä varten, jotka eivät ole itse vielä kokeneet tuon kaltaista, että he saisivat kipinän uskoa yliluonnolliseen Vapahtajaamme ja uskaltaisivat suostua elämään myös käytännössä Hänen opetustensa mukaisesti voidakseen kokea, että kaikki Yeshuan antamat lupaukset toteutuvat niihin uskoville!
Ennen varsinaista asiaa - Toimin teltan yövartijana
Kerron lyhyesti tapauksen, joka sattui vuoden 1972 loppukesästä. Silloin oli suuret kristilliset telttakokoukset Stadissa, Laakson sairaalan viereisellä kentällä. Eräs Jeesus-talolla tutuksi tullut kaverini, silloin 14-vuotias Petri Blomgren, pyysi minua iltakokouksen loputtua jäämään klo 22-24 väliseksi ajaksi telttavahdiksi kanssaan ja sanoi, että Herra tulee varmasti palkitsemaan minut.
Petri oli laittanut yksin nimensä varijalistaan ja tarvitsi kaverin. Hän enkä minä emme kuuluneet tuon telttakokouksen järjestävään Lähetysseurakuntaan. Olin silloin 23-vuotias, enkä ollut pukeutunut kuin shortseihin ja lyhythihaiseen paitaan. Yöt olivat silloin jo melko viileitä. Sanoin Petrille: "Jään kanssasi 2 h vartioon, sillä en tahdo sinun jäävän yksin. En odota siitä erityistä palkkiota Herralta."
Olimme vartiossa ja kun ilta viileni, niin Petri ehdotti, että alkaisimme ylistää Herraa tanssien, jotta tulisi lämmin. Siis soolotanssia kumpikin omalla tahollaan. Teimme niin. Kun kello oli jo 23:30, kertoi Petri, että hän näkee teltan keskellä tutun enkelin ja pyysi minuakin menemään kanssaan tervehtimään häntä.
Vaikka kuinka siristelin silmiäni, niin en nähnyt mitään enkeliä. Menin kuitenkin Petrin kanssa enkelin luo. Tunsin joka askeleella enkeliä lähestyessämme Pyhän Hengen voimavirran voimistuvan ja lävistävän koko kehoni. Petri kätteli enkeliä, mutta en vieläkään nähnyt häntä. Rukoilin hiljaa sydämessäni: "Voi Herra, minäkin tahdon nähdä enkelin."
Kuulin sydämessäni äänen: "Leif, mene teltan oviaukkoon ja katso Laakson urheilukentän suuntaan." Menin teltta-aukkoon ja katselin siihen suuntaan. En nähnyt kuin hyvin himmeän kentän sillä olihan jo lähes keskiyö. Sanoin Herralle: "Herra, en näe mitään erityistä." Herra vastasi: "Katso tarkasti!" Juuri silloin näin, miten kentän vasemmalle reunalle laskettiin taivaasta ikään kuin valonheittimellä valoa.
Sitten näin todella ihmeellisen näyn: Valkoisiin pukuihin pukeutuneet enkelit (noin 30 enkeliä ja 30 ratsua) ratsastivat valkoisilla ratsuilla, joilla oli uljas ryhti. He etenivät hitaasti ikään kuin näkymätöntä, noin 1,5 m korkeudessa olevaa tasoa pitkin ja kaartuivat kiertämään kokoustelttaa. Enkelien päät loistivat kuin pienoisauringot!
Ei siinä vielä kaikki, vaan heidän perässään erillisenä joukkona (heitäkin noin 30 enkeliä ja 30 ratsua) ratsasti mustia enkeleitä mustilla hevosilla. Hekin ratsastivat näkymätöntä tasoa pitkin hieman taaempana ja kaartuivat kiertämään kokoustelttaa. Näiden enkelien päät loistivat synkkää pimeyttä ja heidän mukanaan seurasi valtavan suuria mustia koiria, joiden päät yltivät hevosten säkäkorkeudelle asti.
Näin näkyä ehkä noin 15 min ja ymmärsin siitä, että emme olleet telttavartiossa vain kahdestaan Petrin kanssa, vaan taivaan sotajoukot olivat myös "yövuorossa" ympärillämme suojelemassa meitä varkailta ja pimeyden enkeleiltä. Kerroin Petrille miten Herra todella palkitsi minulle sen, että jäin hänen kanssaan yövahdiksi. HalleluYah!
Olin ollut Mellerin nuorten kanssa todistamassa Neuvostoliiton laivastovierailulla olleille merimiehille Eteläsatamassa ja minulla oli sen jäljiltä farkkupaita, johon olin piirtäjänteipillä taiteillut koko selän leveydeltä tekstin: JEESUS KRISTUS ja sen alle: Ihmeellinen Neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhanruhtinas. Jes. 9:5b Olin teipannut myös valkoisen ristin lähes koko selkäni leveydelle ja korkeudelle. Risti jakoi tekstin sopivasti. Kukin Jesajan antamista nimistä oli omalla rivillään. Tässä linkki kuvaan, joka esittää miltä se suunnilleen näytti:
”Sinulla on tosi vetävä teksti selässäsi! Olisitpa nähnyt sen naisen ilmeen, joka oli ruokalassa takanasi ja näki paitasi tekstin!” Minä vastasin, että ai senkö, joka yhtäkkiä kiljaisi hysteerisesti?” Liisa sanoi, että juuri sama tyyppi J Juttelimme Liisan kanssa uskonasioista koko junamatkan. Hän ei ollut uskovainen ja oli rouva.
Hän oli sopinut entisten tuttujensa kanssa menosta sinä iltana Kiteelle bailuihin. Pyysin Liisaa tulemaan ensin asunnolleni teelle ja jatkamaan alkamaamme juttutuokiota. Hän tuli ja juttelimme viisi (5) tuntia yhtä soittoa ja hänen Kiteen matkansa unohtui. Luimme Raamattua ja opetin hänelle uskon perusasioita ja olin juuri opettanut ilmestyksen armolahjasta.
”Asuuko täällä Ville Laakso?” Vastasin, valitettavasti ei asu ja mies oli jo kääntynyt poistuakseen, jolloin kaverini, josta olimme aina käyttäneet nimeä Jekku huusi: ”Lefa, asunhan minä täällä!” Silloin minä sanoin: ”Anteeksi nyt vaan Ville, mutta koska olen asunut täällä vajaan viikon, enkä ole kuullut sinusta muuta nimeä kuin Jekku, niin en tiennyt oikeaa nimeäsi.” Ville (peitenimi) sanoi, että ei se mitään ja vei miehen omaan huoneeseensa.
Hän nukahti melkein heti ja alkoi kuorsata. Sinä aikana kerroin kuiskaten Villelle näkemästäni ilmestyksestä ja sanoin: ”Olen varma, että tuo ilmestys oli Herralta ja että kaverisi aikoo varastaa täältä jotakin. Varoitan sinua Jeesuksen nimeen, ettet jätä häntä hetkeksikään ilman vartioivaa katsettasi!” Ville mutisi, että hän kyllä tuntee kaverinsa.
Kun palasimme noin klo 02:00 aamulla asunnolleni ja päätin tehdä Liisalle siskonpetin huoneeni lattialle, niin heti eteisessä saimme kuulla Villeltä ja Ristolta, että asunnon vuokralipas oli tyhjennetty ja muutakin arvokasta oli viety! Silloin minä sanoin nuhdellen Villelle: ”Enkö minä varoittanut sinua Jeesuksen Nimeen? Varmaan se sinun kaverisi varasti ne kaikki(?)” Ville myönsi erheensä. Hän oli jättänyt miehen nukkumaan sohvalleen ja käynyt Alepassa ostamassa hänelle ruokaa. Sillä aikaa mies oli varastanut rahat ja arvotavarat ja häipynyt.
”Voisitko Lefa alkaa todistaa iltaisin Jeesuksesta yhdessä minun kanssani, sillä minulla ei ole ketään kaveria ja osaan huonosti suomea ja Jeesuskin lähetti opetuslapsensa aina kahdestaan tällaisiin tehtäviin?” (Hän puhui englantia) Sanoin, että oikein mielelläni, sillä juuri sinua olen rukoillut avukseni! Hänen oikea nimensä oli Jov Judah ja hän oli syntyisin ruotsinjuutalainen, joka asui Tukholmassa. Hän oli tullut Yeshuaan uskovaksi noin 4 vuotta aiemmin ja hänen äitinsäkin oli kääntynyt kristityksi.
Jov asui erään suomalaisen uskossa olevan liikemiehen luona, jolle Jovin ei tarvinnut maksaa vuokraa ja mies kustansi Joville myös ruuan. Adonai Yeshua teki valtavia ihmeitä ollessamme Jovin kanssa kadulla ja Jov oli minulle suureksi avuksi! Adonai Yeshua antoi sydämeeni suuren ilon johdattaessaan juuri Jovin minulle evankelioimiskaveriksi valtavana rukousvastauksena! HalleluYah!
