Osa 14: Lasten usko on aitoa!

Esipuhe

Kerroin edellisessä kirjoituksessani muutosta Helsingin Konalaan, Vähäntuvantien varrelle. Asuin siellä vuoden 1973 syksystä vuoden 1975 syyskuun loppuun. Työskentelin välillä 5.11.1973 - 5.9.1975 Oy Wärtsilä Ab:n Hietalahden telakan pääkonttorissa, Helsingissä. Työskentelin suunnittelija-piirtäjänä aluksi kansivarusteluosastolla. Työni koostui alusten ja jäänmurtajien ohjaamojen merenkulkulaitteiden ja radiohyttien sähkölaitteiden sekä laivojen valaistuksen kokoonpanopiirustusten ja osaluetteloiden laadinnasta ja luovutusasiakirjojen kokoamisesta. Kirjoitin ne tilaajasta riippuen ruotsiksi, englanniksi, venäjäksi ja/tai suomeksi. En osannut lainkaan venäjää, mutta sain asiakirjat tulkin kautta käännettyinä. Organisaatiomuutoksen jälkeen työskentelin noin 8 kk kansirakenneosastolla, jossa suunnittelin ja tarkastin mm. alusten kaiteita ja portaita ja tarkastin niihin liittyviä alihankkijoiden tekemiä suunnittelutöitä. 

Ilosanomaa lapsille

Tullessani töistä asunnolle toukokuussa 1974, näin pihalla ikävystyneen näköisiä lapsia ja katsoessani heitä kuulin Herran äänen sydämessäni: ”Leif, kerro heille Minusta.” Silloin pysähdyin lasten kohdalla ja sanoin, että minulla on heille kivaa kerrottavaa. Heidän kasvonsa kirkastuivat ja istuuduimme eteisaulaan. Lapset olivat iältään 3-6-vuotiaita. Kerroin heille, että Jeesus on Jumalan Poika ja että Hän vastaa meidän rukouksiimme, jos anomme Häneltä jotakin tarpeellista. Kerroin esimerkkinä erään suuren ihmeen, kun sain 5-vuotiaana suuren rukousvastauksen. (Olen maininnut siitä Osa 1:ssä). (Mark.10:14) Yeshua sanoi: ”Sallikaa lasten tulla minun tyköni, älkääkä estäkö heitä, sillä senkaltaisten on Elohimin kuningaskunta.”

Yhteinen rukousaihe

Lapsilla oli tapana odottaa minua, kun tulin töistä ja kokoontua luokseni kuulemaan lisää Jeesuksesta. Muistan hyvin sen iltapäivän, kun jälleen kerran istuimme eteisaulassa ja se 3-vuotias suloinen poika tuli istumaan syliini ja katseli minua suuret silmät pyöreinä yrittäen ymmärtää, mitä heille kerroin J Tunsin, että Herra tahtoi minun esittävän yhteisen rukousaiheen lapsille. Sanoin heille: ”Miettikää lapset hetken aikaa, että mitä pientä tavaraa tai namia te haluatte saada Jeesukselta ja painakaa se tarkoin mieleenne.” Sitten sanoin, että seuraavaksi rukoilemme yhdessä, että Jeesus antaa sen mitä te kukin mielessänne toivoitte.” Tässä välissä kysyin sydämessäni Herralta: ”Miten pian Sinä annat ne heille?” Kuulin vastauksen: ”Kolmen päivän kuluttua.” Sitten sanoin lapsille: ”Rukoillaan, että te saatte ne kaikki kolmen päivän kuluttua.” Lapset laittoivat kätösensä ristiin ja sulkivat silmänsä oikein hartaasti rukouksiin keskittyen. Lopuksi sanoin: ”Aamen.” Sitten pyysin lapsia kärsivällisesti odottamaan rukousvastausta.

Innokasta odotusta!

Jo seuraavana iltana palatessani töistä asunnolleni koko lapsilauma juoksi luokseni ja sanoi, etteivät he ole vielä saaneet mitään! Silloin sanoin heille, että nyt on kulunut vasta yksi päivä, joten odotellaan vielä pari päivää. Myös toisen päivän illalla sama lapsilauma juoksi pihalla luokseni ja he sanoivat, etteivät ole vieläkään saaneet mitään ja se 3-vuotias poikakin oli kovin pettyneen näköinen! Taas rauhoittelin heitä odottamaan vielä huomiseen, jolloin on se kolmas päivä.

Kolmannen päivän ilta

Pelkäsin tulla sinä iltana asunnolle ja meninkin ensin ostoksille. Saavuin 2 h normaalia myöhemmin. Näin yhden pojista olevan vartiossa talon kulman takana ja kun hän näki minut, niin hän huusi: ”Nyt se setä tulee!” Silloin koko lapsilauma juoksi kuka mistäkin suunnasta ja he ympäröivät minut. Yhdellä heistä oli keppi, jolla hän piirsi ympärilleni hiekkaan ison ympyrän. Sitten hän sanoi: ”Setä, sä et saa lähteä pois siitä ympyrästä ennen kuin kerrot, että miksi me emme ole saaneet mitään?” Ensin tunsin syvää häpeää ja koin epäonnistuneeni täysin ja toivoin, että olisin pitänyt suuni kiinni, enkä olisi puhunut noille lapsille mitään Jeesuksesta tai en ainakaan rukouksesta. Sitten olin hetken hiljaa ja sanoin sydämessäni Herralle: ”Voi, Herra, ethän Sinä vain ole pettänyt noiden suloisten lasten luottamusta Sinuun?” Mieleeni tuli vain hiljainen ajatus: ”En ole pettänyt heitä. He ovat saaneet ne kaikki, mitä he rukoilivatkin.” Vaikka en ymmärtänyt, että miten voi olla mahdollista, kun lapset väittävät, etteivät ole saaneet mitään ja kuitenkin Herran vastauksen mukaan he ovat saaneet, niin uskoin Herraa ja päätin toimia sen mukaisesti!

Saittehan te ne!

Uskoin siis Herralta vain ajatuksen kautta saamaani sanomaan ja sanoin: ”Te olette saaneet ne tavarat!” Jatkoin: ”Muistelkaapa mitä tänään tapahtui!” Silloin he hiljentyivät ja alkoivat yksi toisensa jälkeen sanoa, että he olivat todellakin saaneet juuri ne tavarat mitä olivat rukoilleetkin, eikä mitään ylimääräistä! He luettelivat erilaisia leluja ja monenlaisia namuja. Sitten sanoin: ”Eikö olekin ihmeellistä, että Jeesus antoi ne teille!” Silloin vanhin heistä sanoi pettyneenä: ”Me odotimme, että Jeesus itse tuo ne meille!” Sain kuulla vanhimmalta heistä, että juuri sinä kolmantena päivänä oli ollut lekarin (leikkikoulun) päättäjäiset ennen kesälomaa ja heille oli annettu lahjoina juuri ne tavarat ja namut, joita he olivat 3 pv aiemmin rukoilleet kanssani kerrostalon eteisaulassa. Antajina olivat olleet heidän isänsä tai äitinsä tai isosiskonsa tai isoveljensä tai lekarin henkilökunta. Opetin lapsille sen, että Jeesus käyttää mielellään ihmisiä välikäsinään antaakseen monenlaisia lahjoja. Silloin lahjan antaja ja saaja saavat yhdessä iloita.

Entäs jos?

Niin, entäs jos en olisi kysynyt Herralta: ”Ethän Sinä vain ole pettänyt lasten luottamusta?”, vaan olisin uskonut lasten väitettä, että he olivat jääneet ilman pyytämiään tavaroita? Silloin en olisi tullut tietämään sitä, että lekarin päättäjäiset olivat olleet juuri sinä kolmantena päivänä ja oma luottamukseni Herraan ja siihen, että juuri Hän johdatti minua kertomaan noille lapsille Hänestä ja opettamaan heille rukouksen jaloa taitoa, olisi saanut kovan kolauksen ja olisin ollut vastedes tuollaisissa tilanteissa vaiti. En olisi tullut myöskään tietämään sitä, että lapset olivat todellakin saaneet kaikki ne rukoilemansa tavarat ja namut. Sain tuon tapauksen myötä kokea, miten sokea usko eli luottamus Herraan toimii ihan oikeasti käytännössä, jos vain luotan Herraan enemmän kuin järkeeni, olosuhteisiin ja ihmisten mielipiteisiin. Tuo oli niin arvokas opetus, ettei sitä voida rahassa mitata! Kokeile sinäkin tätä heti tilaisuuden tullen!

Olin 1.8. sanoutunut irti Wärtsilästä 1 kk:n irtisanomisajalla ja asunnostanikin sanouduin irti 1.9. 1 kk:n irtisanomisajalla, koska minulla ei olisi ollut enää rahaa maksaa lokakuun vuokraa. Siksi minun piti muuttaa pois myös asunnostani sieltä Vähäntuvantien varrelta 30.9. Lomapäivien vuoksi työni loppui jo elokuussa. Rukoilin koko tuon syyskuun ajan Herralta johdatusta elämääni. Näytti siltä, että joudun olemaan 1.10.1975 alkaen ilman asuntoa ja työpaikkaa. Olin silloin myös rahaton, koska en tuohon aikaan kerännyt säästöjä ’pahan päivän varalle’. Minulla oli 10-matkan bussikortissa 30.9. vain 3 leimaa käyttämättä. Oli siis kerrassaan hieno mahdollisuus nähdä, miten siitä selviytyisin! Kerron ensi kerralla miten homma hoitui ja hoituihan se J Sen kirjoituksen nimeksi sopii: Herran antama asunto.  

Nyt on illasta se hetki, jolloin teidän muiden on vuoro kertoa, mikä Raamatunkohta on tullut erityisellä tavalla eläväksi jossain elämänne vaiheessa!

Olen utelias kuulemaan siitä J