Kerron ennen lupaamani aihetta mielenkiintoisen kertomuksen Leilasta
Evankelioimista syysiltana
Stadissa, Rautatieaseman edustalla Postitalon puolella
Olin luvannut Herralle todistaa hänestä Stadin
kadulla kiitollisuuden osoitukseksi siitä, että hän oli antanut minulle kuusi
(6) suurta rukousvastausta samana päivänä.
Siksi menin töiden jälkeen myöhään illalla evankelioimaan otsikon mukaiseen
paikkaan. Olin sitä ennen rukoillut vierain kielin voimaa ja johdatusta
reissulle, sillä jokainen evankelioimismatka on suuri hengellinen taistelu
pimeyden henkivaltoja vastaan.
Pyhä Henki johdatti minut erään kivireunan
vieressä yksinään istuvan surullisen, noin 70-vuotiaan harmaahiuksisen naisen
luo. Ymmärsin jo ennen puheen alkamista, että hän oli alkoholisoitunut.
Kun puhuttelin häntä ystävällisesti, huomasin arvioineeni oikein. Hän kertoi olleensa
koditon jo muutaman vuoden. Alkoholi oli syynä hänen kurjuuteensa. Hän oli
pukeutunut likaisiin riepuihin.
Istahdin hänen viereensä ja kerroin olevani kristitty ja että Jumala rakastaa
häntä yhtä paljon kuin muitakin ihmisiä, koska me kaikki olemme syntisiä hänen
silmissään. Käytän naisesta nimeä Leila. Pyysin Leilaa kertomaan elämästään.
Hän alkoi kertoa teini-iästään. Hän oli syntynyt Stadissa ja oli noin
15-vuotiaana mennyt muutaman samanikäisen friidun ja kundin kanssa Sipooseen
bailuihin. He saunoivat yhdessä ja kittasivat olutta sen verran, että tulivat
humalaan.
Keskiyön aikaan, kun muut nuoret alkoivat harrastaa seksiä, Leila päätti mennä
pienelle kävelylle metsään. Hänellä oli vain yöpuku yllään. Hän käveli jonkin
aikaa pitkin erilaisia polkuja ja huomasi lopulta eksyneensä.
Silloin häntä alkoi paleltaa ja pelottaa. Hän päätti rukoilla apua ylhäältä: ”Oi rakas Jumala, olen eksynyt. Auta minua löytämään
yösija, sillä palelen täällä metsän keskellä.”
Yhtäkkiä hän näki miten eräälle polulle hänen
edessään alkoi loistaa valoa, vaikka tuuhea metsä oli muuten pimeä. Hän päätti
mennä sille polulle. Polkua ikään kuin valaistiin sitä mukaa kuin hän käveli
sitä.
Ei kauaakaan, niin polku johdatti hänet metsän keskellä olevaan puutaloon,
jonka ikkunasta loisti valoa. Hän rohkaisi mielensä ja koputti talon ulko-ovea.
Iäkäs naishenkilö, Irma, avasi oven ja sanoi ystävällinen sävy äänessään: ”Voi tyttö parka.
Sinähän palelet. Tule sisälle lämmittelemään.”
Leila meni sisälle ja
kertoi eksyneensä metsässä. Irma keitti hänelle kahvia ja sijasi hänelle
vierasvuoteen. Irma kyseli samalla, että miten Leila oli eksynyt metsään. Leila
ei tiennyt paikkaa, jonne hänen ystävänsä olivat hänet autolla vieneet. Kun hän
kuvaili taloa, arvasi Irma, mikä talo oli kyseessä.
Kun Leila nukahti lämpimään vuoteeseen, hän näki
satumaisen kauniin unen. Unessa hän oli eksynyt metsään. Rukoiltuaan hänen
eteensä ilmestyi kultainen tie ja kaksi enkeliä, jotka pyysivät häntä kulkemaan
kanssaan tuota tietä.
Leila lähti heidän mukaansa ja saapui paratiisiin. Siellä hän näki satumaisen
kauniita hedelmäpuita, ruusupensaita ja kukkia kultaisen tien molemmin puolin
ja ihasteli näkemäänsä. Kaikkein eniten häntä kiehtoi kaunis kultainen kruunu,
johon oli upotettu erivärisiä upeita jalokiviä.
Tuo kruunu oli ilmassa hänen päänsä korkeudella. Se pyöri ja loisti kirkasta
valoa. Leila kysyi enkeleiltä: ”Kenen tuo upea
kruunu on?” Enkeli vastasi: ”Se on elämän kruunu, jonka jokainen Jeesukseen uskova
saa, jos hän säilyttää uskonsa loppuun asti.”
Leila ajatteli, että heti kun enkelien silmä
välttää, hän nappaa tuon kruunun ja kätkee sen helmoihinsa. Sellaista hetkeä ei
tullut, vaan Leila heräsi. Aamun tullen Irma saattoi Leilan takaisin siihen
taloon, jossa hänen kaverinsa olivat jo kaivanneetkin häntä.
- - -
Se oli
mielenkiintoinen tarina Leilalta. Oli jo lähes keskiyö ja kun istuin tuon
iäkkään naisen vieressä, alkoi minua hieman palella. Leila pyysi minua
laulamaan hänelle jonkin kauniin hengellisen laulun. Aloin laulaa laulua: ”Jeesuksesta laulan, Jeesuksesta vaan. Hältä syyni suuret anteeks’ sain
ja saan.”
Lauloin koko laulun monine säkeistöineen ja huomasin Leilan silmistä kyynelten
virtaavan. Leila sanoi: ”Kyllä Jumala on todella
paljon rakastanut maailmaa, kun hän uhrasi ainokaisen Poikansa meidän kurjien
syntisten tähden.” Leila sanoi sen itkien ja
purskahti itkuun.
Vasta silloin huomasin, että ympärillemme oli kerääntynyt suuri joukko
laitapuolen miehiä seisoen etäällä. He tuijottivat minua ihmetellen. Yksi
heistä sanoi: ”Huomaatteko kaverit, miten
tuon nuorukaisen kasvoista loistaa valo. Hän on varmaan enkeli.”
Kerroin heille, että olen ihan tavallinen syntinen ihminen kuten hekin, mutta
että Jeesus asuu sydämessäni ja hänen kirkkauttaan loistaa kasvoistani. Silloin
he uskalsivat tulla lähemmäksi ja jatkoin todistamistani. Rukoilin Leilan ja
muidenkin halukkaiden puolesta.
Asuin siihen aikaan Jeesus-kommuunissa keskikaupungilla 6 muun nuoren uskonveljen kanssa. Sinne ei saanut viedä
yöksi ketään. Se oli sääntönä kaikille. Siksi sanoin Leilalle, että rukoilen
hänen puolestaan. Profetoin hänelle: ”Rakas
ihmislapsi, kestä vielä lyhyt aika ja säilytä uskosi, sillä Vapahtaja tulee
pian noutamaan sinut pois tästä kärsimysten maasta.”
Lauloin Leilalle seuraavan laulun, jossa kerrotaan siitä elämänkruunusta, josta hän oli nähnyt unta 15-vuotiaana ja kerroin tuon kruunun odottavan häntä siellä paratiisissa, jos hän sinnittelee uskossa loppuun asti:
https://www.youtube.com/watch?v=5j9kWu6-Pt0
Kerroin tämän tosikertomuksen innoittaakseni kaikkia kristittyjä katuevankeliointiin ja yleensäkin evankelioimiseen kasvoista kasvoihin Pyhän Hengen johdossa. Silloin he saavat kokea yliluonnollisia ja unohtumattomia taivashetkiä ja lisäksi kuunnella ihmeellisiä ihmiskohtaloita, joissa Kaikkivaltiaan armollinen käsi on ollut voimallisesti mukana.
- - -
Nyt siirryn edellisessä kirjoituksessani lupaamaan aiheeseen
Esipuhe
Lupasin viime kirjoituksessa kertoa tästä aiheesta. Tämä liittyy
uskonkuuliaisuuteen ja sen seurauksena sain vaeltaa Ilmestyksen Hengessä.
Tilanteeseen sopivat Raamatunjakeet: Jer. 31:9 … minä johdatan heitä, kun he kulkevat
rukoillen… ja Ef.
1:17 anoen, että Adonai Yeshua
HaMashiach’n Elohim, kirkkauden Isä,
antaisi teille viisauden ja ilmestyksen Hengen hänen tuntemisessaan.
Kutsu juhliin
Minut oli kutsuttu Vapaaseurakunnan pikkujoulujuhlaan Suolikkaalle.
Sen kutsun sain Jeesus-kommuunissa asuvalta kaverilta. Suolikas sijaitsee
stadista Vihdintietä ajaen noin 30 km. Kokouspaikka oli siitä vasemmalla, noin
1 km päässä metsän halki mentäessä, Suolikas-nimisen järven rannalla oleva upea
hirsihuvila. Tuo huvila oli talviasuttava ja niin tilava, että sinne mahtui
kerralla hyvinkin noin 30 ihmistä. Olin luvannut osallistua juhlaan, vaikken
tuontapaisista ihmistekoisista juhlista pitänytkään.
Pieni ongelma
Kun tilaisuus lähestyi, niin huomasin, ettei minulla ollut
sopivia juhlahousuja, sillä olin jättänyt ainoat juhlahousut pesulaan ja saisin
ne vasta juhlan jälkeen sieltä. Vapaakirkolliset ovat siistiä porukkaa ja jos
olisin mennyt juhliin arkihousuissa, niin se kyllä olisi huomattu. Rukoilin
tätä asiaa Herralta sanoen: ”Voi kunpa antaisit minulle jollakin tavalla rahaa
housujen ostoon. Tilipäivään on vielä liian monta päivää ja rahat pitäisi saada tänään, sillä juhla on jo
ylihuomenna.” Rukoiltuani mieleeni tuli ajatus ja pohdittuani tajusin sen tulleen
Herralta. Se oli tämä: ”Leif, et ole muistanut kaveriasi Ristoa (peitenimi),
joka on siviilipalveluksessa rajavartiolaitoksella, Lohjalla. Mene nyt ostamaan
hänelle kaunis kortti ja kirjoita jotakin kannustavaa.” Olin todellakin lähes
unohtanut Riston ja menin oitis ostamaan hänelle kortin. (Jälkeenpäin sain
häneltä kuulla, miten tärkeä tuo kortti oli juuri silloin hänelle.)
Ongelman ratkaisu
Kun menin ostamaan korttia stadin keskustan ’nollapisteen’
Anttilaan oli jo varttia vaille sulkemisaika. Oli perjantai-ilta ja ostettuani
kortin menin kassajonoon. Kun astuin askeleen jonossa eteenpäin ja kassalle oli
matkaa vielä noin 10 m, tunsin astuneeni jonkin pienen paperitukon päälle. Kun
katsoin sitä tarkemmin, oli se rullalle kääritty setelitukko, jossa oli 50 ja 10 markan setelit!
Otin sen ylös, eikä kukaan jonossa joko huomannut sitä, tai sitten he luulivat rahojen
pudonneen minulta(?) Kun nostin nuo rahat kuulin hiljaisen äänen sydämessäni
sanovan ”Siinä on sinulle housurahat!” Olin revetä ilosta! HalleluYah!
Kun aikaa kaupan sulkemiseen oli vain vajaat 10 min ja olen
aina hidas ostamaan vaatteita, niin rukoilin nopeasti Herraa auttamaan minua
housujen ostossa. Kun kiirehdin housuosastolle, näin kauniin ruskeat housut
olevan nostettuna housutelineiden päälle ja kuulin jälleen Herran hiljaisen
äänen sanovan ”Kas siinä sinulle sopivat housut!” Otin ne ja katsoin kokoa:
Juuri oikea koko ja sitten katsoin hintaa: 60 mk! Riensin kassalle ja ehdin
vielä maksaa kortin ja housut ennen kassan sulkemista. HalleluYah!
Ylistystä ja outo näky
Kun tulin ulos katutasolle ja aloin kävellä Kaivokatua Makkaratalon
vieritse Mannerheimintien suuntaan, niin ylistäessäni vierain kielin hiljaa
sydämessäni Herraa äskeisestä valtavasta rukousvastauksesta, näin kadun
toisella puolen vanhan miehen kävelevän vastakkaiseen suuntaan. Mies oli
pukeutunut Kalevala tyyppiseen asuun ja hänellä oli pitkä tuohitorvi olallaan.
Katsellessani outoa näkyä minulle annettiin profetia eli selkeä viesti
taivaasta ja se kuului: ”Huuda täyttä kurkkua, älä säästä, korota äänesi niin
kuin pasuuna, ilmoita minun kansalleni heidän rikoksensa ja Jaakobin huoneelle
heidän syntinsä!” Muistin tuon olevan Jesajassa ja sanoin sydämessäni Herralle:
”Tuo profetia on juutalaisille. Onko tässä joku juutalainen lähistöllä, jolle
se on tarkoitettu?” Kun olin tuon kysymyksen esittänyt, niin näin erään noin
50-vuotiaan tummanruskeaan raitapukuun pukeutuneen miehen kulkevan ensin ohitseni ja
sitten kävelevän ikään kuin ajatuksissaan takaperin ja törmäten minuun. Juuri
silloin kuulin Herran sanovan: ”Tässä!”
Syntisen nuhtelua
Mies pyysi anteeksi. Aloin puhutella häntä ja
kerroin, että minulla on hänelle tärkeää asiaa. Hän oli hämmästyneen näköinen, kun sanoin jokaisen meistä
tekevän tavalla tai toisella syntiä, mutta että meillä on Puolustaja Isä Jumalan
luona, Jumalan Poika Jeesus Kristus, joka on meidän syntiemme sovitus. Hän sanoi: ”Olen
mooseksenuskoinen.” Silloin tiesin hänen olevan juutalainen. Kysyin tuon ruskeasilmäisen miehen
nimeä. Hän sanoi olevansa Mikael. Sanoin rukoilevani hänen puolestaan syntien
anteeksiantoa.
Minulla ei ollut sydäntä alkaa ’huutaa syntien tekemisestä täyttä
kurkkua’ tuolle ystävälliselle miesparalle ja siitä syystä esitin asian tuolla
tavalla, vaikka tiesin Herran tarkoittaneen ’jämäkämpää’ nuhtelua. Mies vain
hymyili ja kiitti lupauksestani. Rukoilinkin hänen puolestaan pitemmän aikaa.
En tiedä miten Herra häntä myöhemmin käsitteli. Toivottavasti Herra johdatti hänet pelastukseen!
Housujen sovitus
Kun tulin kotiin ja sovitin housuja, niin totesin niiden
olevan kuin räätälin tekemät juuri minulle! Olin kuin puulla päähän lyöty
kaiken sen ihmeen jälkeen, mitä olin saanut kokea. Kerroin niistä kaikille
asuinkavereilleni ja hekin olivat ihmeissään, vaikka suuretkaan ihmeet eivät
suinkaan olleet harvinaisia keskuudessamme.
Juhla Suolikkaalla
Juhlaan tuli, kuten arvelinkin paljon nuoria stadin
vapiksesta ja kaikki olivat huolella pukeutuneita. Mä kerroin sielläkin uskoville
siitä ihmeestä, mikä liittyi housujeni ostoon.
Profeetan titteli
Asuinkaverini alkoivat nimittää minua profeetaksi tuon ja
aiempienkin tapausten johdosta. Sain kerran jopa postikortin jossa luki:
Profeetta se-ja-se. J
- - -
Ensi kerralla kerron aiheesta: Ihmeitä alkuvuonna 1973.
On taas tullut aika kullekin teistä kertoa,
mikä Raamatunkohta on aivan erityisesti puhutellut jossakin elämän
vaiheessa!
Olkaapas hyvät, olen pelkkänä korvana J
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti