Osa 18: Kibbutziin, Israeliin 1977

Esipuhe

Minua pyydettiin vakinaiseen työmestarin toimeen Sörnäisten keskusvankilan levytyöpajassa olevaan stanssaamoon, mutta kieltäydyin siitä, koska siellä oli liian kova melu, eikä kuuloni ole muutenkaan hyvä. Siksi työsuhteeni loputtua hain uutta työtä ja pääsin työhönottohaastatteluun Espoon Matinkylän ammattikouluun. Rehtori katseli koulu- ja työtodistuksiani ja totesi: ”Sinulla on hyvä päästötodistus, ja vaikkei sinulla ole toimeen vaadittavaa opettajakoulutusta, niin saat toimen, koska se on viransijaisuus ja olet toiminut vankilassa työmestarina. Se on hyvä meriitti, sillä luokkasi oppilaat eivät ole mitään pyhäkoulupoikia!”

Oppilaiden kohtaaminen

Kun tulin luokkaan ensimmäiselle tunnille, jossa edellinen opettajanviransijainen luovutti opetuksen minulle, niin kuulin seuraavan episodin: Opettaja sanoi lähtösanoikseen: ”Lähtöni on varmaan iloinen uutinen meille kaikille?” Oppilaat huusivat kuorossa: ”Niin on, häivy jo!” Silloin ajattelin, että oho millaiseen ampiaispesään olin taas pääni työntänyt J. Tähän sopii Raamatunkohta: Daniel leijonien luolassa J

Valitus rehtorille

Pidin määräysten mukaisesti 45 min oppitunnit, josta pian meni valituksia rehtorille. Rehtorina oli sairauden vuoksi viransijaisena muuan ansioitunut vanhempi miesopettaja. Hän kutsui minut puhutteluun ja sanoi oppilaitteni stressaantuneen siitä, että edellinen opettaja piti vain 30 min oppitunnit ja minä pidän täydet 45 min. Aluksi en uskonut korviani! Olin hetken vaiti ja rukoilin Herralta viisautta ja sitä myös sain.

Sanoin hänelle: ”Määräysten mukaan oppituntien pituus pitäisi olla 45 min, mutta ymmärrän sen, että jos edellinen opettaja oli noin lepsu, niin muutos on liian suuri, joten sovitaanko, että pidän vain 40 min oppitunnit ja kiirehdin niin, että opetussuunnitelma silti toteutuu?” Hän huokasi helpotuksesta ja sanoi sen olevan hyvä ratkaisu. Myös oppilaani tyytyivät siihen, koska perustelin sen olevan heidän parhaakseen, sillä he olivat ennen tuloani jääneet opetussuunnitelman aikataulusta jälkeen. Heillä oli nimittäin ollut jo kaksi epäpätevää sijaista ennen minua samalla syyslukukaudella!

Luokkani oppilaat

Toimin Asentaja-koneistajalinja 1:n luokanvalvojana ja sen lisäksi pidin 6:lle muulle luokalle tietyt tunnit. Opetin siis yhteensä 7:ää eri luokkaa ja heille yhteensä 10:ä eri teoria-ainetta. Toimin ammattiaineiden teorian opettajana. En opettanut käytännön työtä työpajassa, sillä siellä oli opettajat erikseen. Opetin muistaakseni ammattipiirustusta, matematiikkaa ja geometriaa, ammattitaloutta, kone- ja hitsaustekniikkaa, mekaanista teknologiaa, fysiikkaa, kemiaa, ja kosmetiikan kemiaa parturi-kampaaja 1 ja II luokille. Opetin myös Elektroniikka-asentajalinjan II-luokille ammattitaloutta.

Mielenkiintoista toimessani oli se, että osa luokastani oli entisiä oppilaitani Etelä-Espoon kansalaiskoulusta ja vitsailinkin heille: ”Ette päässeet minusta eroon, vaikka vaihdoitte koulua J.” Kirjoitin välitodistukset luokkani oppilaille ja koska opetin viikoittain 36 tuntia, niin työni oli rankkaa, sillä jouduin käyttämään vähintään yhtä monta tuntia oppituntien ja kokeiden valmistamiseen, sillä opetusaineet olivat vaativia.

Eräs ihme

Tuona 2 kk:n aikana tapahtui useita selviä ihmeitä, mutta kerron niistä suurimman. Olin saanut jo aiemmin sydämelle mennä Israeliin, kibbutsiin vuodeksi ja olin käynyt jo ennen opetustoimeni saamista Suomen Karmel-yhdistyksen toimistossa tiedustelemassa kibbutsiin pääsyä. Siellä minut otettiin lämpimästi vastaan ja kerrottiin, että seuraava ryhmä lähtee Israeliin 9.1.1977 ja sitä ennen järjestetään viikon sopeutumiskurssi Lempäälässä, Karmel-kodissa ja sen ympärillä olevissa ’mäkitupalaisten’ karuissa mökeissä. Minun piti maksaa etukäteen muistaakseni 300 mk varausmaksuna ja maksoin sen, vaikkei minulla ollut mitään tietoa siitä, että miten saan kokoon loput tarvittavista matkarahoista menopaluulentoon! 

Alun perin toimeni Matinkylän ammattikoulussa piti kestää 4 kk eli vielä tammi- ja helmikuunkin 1977. Ainoa mahdollisuus saada vaadittavat matkarahat kokoon oli saada poikkeuksellisen hyväpalkkainen työ heti marraskuun alusta alkaen ja koska sain tuon ammattiaineiden opettajan viransijaisuuden, niin otin sen riemumielin vastaan, koska uskoin sen olleen johdatusta ja luotin Herran hoitavan ’homman kotiin’.

Juuri ennen jouluviikkoa varsinainen rehtori kutsui minut toimistoonsa ja sanoi: ”Opetusministeriö on päättänyt budjetin säästösyistä johtuen lyhentää ammattikoulujen opettajien täydennyskoulutusta 2 kk:lla ja se merkitsee sitä, että se opettaja, jonka sijaisena toimit, tuleekin töihin jo tammikuun alussa, eikä maaliskuussa. Voin järjestää sinulle muita töitä koulussa, jos niin haluat, koska olemme sopineet työsuhteesi pituudeksi 4 kk.” Vastasin rehtorille, ettei hänen tarvitse nähdä enää vaivaa sen suhteen, sillä minulle sopii oikein hyvin se, että työsuhteeni päättyy jo 31.12. Rehtori sanoi suostuvansa siihen ja kysyi, että mitä aion tehdä seuraavaksi?

Kerroin olevani tunnustava kristitty ja olevani varma siitä, että Herra tahtoo minun menevän kibbutsiin, Israeliin ja olen jo 3 kk sitten maksanut menopaluu lentomatkan varausmaksunakin 300 mk! Kerroin saman myös luokkani pojille ja se oli heidänkin mielestään selittämätön ihme! Heitä kiinnosti matkani syy ja sain kertoa sen kaikessa rauhassa. Toivon uskontodistukseni sytyttäneen kipinän myös oppilaitteni sydämiin!  Pidin oppilaistani ja menestyin opetussuunnitelman aikataulusta jälkeenjäämisen kuromisessa umpeen ja kokeiden teossa hyvin, sillä Herra auttoi minua kaikessa!

Karmel-kodissa

Meille tuleville kibbutsnikeille annettiin 2.-8.1.1977 Lempäälässä ’rautaisannos’ Israel-tietoutta ja kerrottiin, mitä saa ja mitä ei saa tehdä Israelissa. Asuimme viikon verran hyvin alkeellisissa olosuhteissa, mäkitupalaisten mökeissä, joissa oli puulämmitys ja sitä tarvittiinkin tammikuun pakkasissa. Se mitä minulle ei kerrottu, oli se, että meidän tuleva työmme oli siten liukuvaa, että joutuisimme työskentelemään usein myös sapatteina. Jos olisin tiennyt sen etukäteen, niin en olisi mennyt ainakaan sellaiseen kibbutsiin! Israelissa oli jo siihen aikaan esim. ortodoksijuutalaisten kibbutseja, joissa ei työskennelty lainkaan sapatteina.

Perillä kibbutsissa

Saavuimme 9.1.1977 Finnairin suoralla lennolla Tel Avivin vieressä olevalle Lyddan lentokentälle, josta meidät noudettiin Ford Transitilla Kibbutz Kiryat Anavim’iin. Se sijaitsee vain 14 km Jerusalemista luoteeseen, Juudean vuoristossa. Kiryat Anavim tarkoittaa ”Viinirypäkelaakso”. Se oli mahtavaa aikaa ja sain kohdata siellä Herran ikuisen rakkauden unohtumattomalla tavalla, jota en tässä kerro lähemmin, koska se on yksityisasia. Herra salli minun saada 8 viikon ajan perätysten aina sellaisen työvuoron, etten kertaakaan joutunut työskentelemään sapattina. Se oli myös muiden mielestä valtava ihme, sillä työtehtävät arvottiin aina edellispäivänä!

Ehdin tehdä myös yhden ns. Tiuul’in eli loman tapaisen 3-päiväisen tutustumismatkan Pohjois-Israeliin muiden kibbutsnikkien kanssa ja vartijanamme oli koko ajan rynnäkkökiväärillä aseistettu sotilas. Työnäni oli syöttää lypsykarjaa ja vasikoita heinillä ja rehulla. Muuan saksalainen farmari, uskonveli Walter, opetti minut noutamaan isolla amerikkalaisella National 5000-merkkisellä kauhakuormuri-traktorilla heinäpaaleja aitauksesta ja sirottelemaan traktorin nivelöidyllä peräkärryllä rehua syöttökaukaloihin ja opinhan minä senkin! 8 vaihdetta eteen ja 2 taakse, huippunopeus 80 km/h, jota tietenkin testasin tasaisella tiellä! Varsinainen vauhtihirmu!

Saamani muistolause

Kävin muutaman kerran Jerusalemissa Sapattina ja jopa arki-iltaisin, sillä viikottaiset 6 työpäivää olivat 6-tuntisia alkaen klo 7 ja päättyen klo 14. Välissä oli tunnin ruokatauko. Ollessani toisen kerran ns. Gordonin Golgatan vieressä sijaitsevassa Puutarhahaudassa ja sen sisällä, sain olla siellä noin 30 min ihan yksin, sillä aurinko oli jo laskemassa ja oli arki-ilta. Istuin vastapäätä Vapahtajamme korotettua hautatasannetta, jossa Hänen kehonsa oletetaan olleen makuulla niinä päivinä, kun Hänen henkensä ja sielunsa olivat Tuonelassa. Minulla oli avoin Raamattu käsissäni ja pyysin Herralta muistolausetta tulevaisuuttani varten, sillä koin silloin, etten ehkä enää tule koskaan käymään tuossa haudassa sen jälkeen. Kun luin Raamattua, niin silmäni nauliintuivat heti seuraavaan jakeeseen, jonka uskoin saaneeni suoraan Herralta: 5. Moos. 4:9
"Ole vain varuillasi ja ota itsestäsi tarkka vaari, ettet unhota, mitä omin silmin olet nähnyt, ja ettei se lähde sinun sydämestäsi koko elinaikanasi, vaan että ilmoitat sen lapsillesi ja lastesi lapsille:"
- Olin ihastuksissani saamastani jakeesta, sillä en olisi voinut edes etsimällä löytää tilaisuuteen sopivampaa jaetta koko Raamatusta! HalleluYah!

Työtapaturma

Todistin töissä juutalaisille ja arabeille ollessani heidän kanssaan kahden. Heittäessäni heinäpaalia, lipesi oikea jalkani seisoessani paalikasan päällä ja oikea lonkkanivel ja lonkkajänne venähtivät niin pahasti, etten kyennyt enää tekemään mitään raskaampaa työtä kahteen viikkoon*). Nuo loput kaksi viikkoa työskentelin eri paikoissa, kuten pesula, hotellin buffet, kibbutsin ruokala, jossa keitin ja paistoin kananmunia, tein salaatteja ja tiskasin. Asukkaita kibbutsissa oli 350, joista suomalaisia volantärejä 30, amerikkalaisia 50, muutama kanadalainen, britti ja saksalainen. Loput noin 250 olivat Israelin juutalaisia. Myös läheisestä Abu Kosha kylästä kävi päivisin noin 50 arabia töissä kibbutsilla, enin osa heistä oli kristittyjä.

*) En ole vieläkään (2013) parantunut siitä lonkkaviasta. Se haittaa minua eniten öisin, sillä jos nukun oikealla kyljelläni, niin lonkkaa alkaa särkeä, eikä veri pääse kiertämään kunnolla oikeaan jalkaterääni. Voin silti juosta pitkiäkin matkoja ja kävellä normaalisti, ilman, että lonkkavaiva estäisi sitä mitenkään.

Erimielisyys

Kun minut lopulta aiottiin laittaa töihin sapattina, niin kieltäydyin. Silloin minut kutsuttiin kuulusteluun kibbutsin johdon luo. He kysyivät syytä siihen, että miksi minä kristittynä kieltäydyn tekemästä töitä sapattina? Sanoin, että olin kysynyt jo ennen Suomesta lähtöä sitä, että saanko viettää sapattia Israelissa ja minulle vastattiin Karmel-kodissa, että Israel on ainoa maa maailmassa, jossa ei työskennellä sapatteina. Uskoin siihen ja siksi tulin tänne. Sen kuultuaan he (Juutalaiset) yrittivät taivutella minua töihin myös sapatteina ja kibbutsin johtajatar kysyi: ”Rakastatko sinä Juutalaisia?” Vastasin: ”Rakastan teitä paljon ja juuri siksi tulin tänne kibbutsiin vapaaehtoistyöhön. Rakastan kuitenkin Israelin Jumalaa yli kaiken ja siksi tahdon viettää sapatit ajallaan. Jos se ei teille käy, niin silloin palaan ennenaikaisesti Suomeen.” Tuo todistukseni teki kaikki läsnä olleet juutalaiset hiljaisiksi. 

Ensi kerralla kerron eräästä suuresta ihmeestä, mikä liittyi äkkilähtöön kibbutsista ja paluusta Suomeen, jossa myös tapahtui suuri ihme ja vielä suurempi ihme sattui Ruotsissa. Kirjoituksen aiheeksi sopii:

Israel, Suomi ja Ruotsi 1977.

Taas on päivä laskenut mailleen ja teillä muilla on vuoro kertoa, mitä Yeshua on sydämellenne antanut!

Olkaa hyvät, kuuntelen tarkkaavaisena J